Israel taistelee olemassaolostaan

(Julkaistu 20.5.2024 Ilkka-Pohjalaisessa) Israel on maailman ainoa juutalaisvaltio. Se on noin 10 miljoonaan asukkaan pieni valtio ja pinta-alansa sekä väkimääränsä suhteen alakynnessä arvaamattomiin naapureihinsa nähden. Sitä ympäröivissä arabivaltioissa asuu noin 300 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa on muslimeja. Näiden maiden suhtautuminen juutalaisvaltion olemassaoloon on paikoin avoimen vihamielistä.

Iran, joka pitää Israelia arkkivihollisenaan, on väkiluvultaan noin yhdeksänkertainen Israeliin nähden (noin 88 miljoonaa asukasta). Iran on jo vuosia käynyt juutalaisvaltiota vastaan sotaa välikäsiensä kautta, joita ovat olleet mm. terroristijärjestöt Hamas, Hizbollah ja Huthit.

Suurella todennäköisyydellä Iran oli myös taustalla organisoimassa Hamasin brutaalia iskua Israeliin 7.10. Huhtikuun puolessa välin Iran iski suoraan ilman välikäsiä Israeliin yli 300 ohjuksella ja droonilla.

Tällä hetkellä Israelin naapurissa – lähes kotioven portailla – sotii edelleen murhanhimoinen terroristijärjestö Hamas, joka toimii myös kanavana Iranin vihalle juutalaisvaltiota kohtaan. Jos lännen pelko toteutuu ja Iran onnistuu hankkimaan ydinaseen, on uhka Israelin valtion olemassaoloa kohtaan ennennäkemätön.

Iran on julkisesti ilmaissut tavoitteekseen hävittää juutalaisvaltio. Sama tavoite on kirjattuna Hamasin perustamiskirjaan. Yhdessä ydinaseiden kanssa tämä tavoite totisesti uhkaisi Israelin olemassaoloa maailmankartalla.

Hamasin hallussa on edelleen panttivankeja, joita se ei ole suostunut vapauttamaan. Saatujen tietojen mukaan panttivankien kohtelu on ollut brutaalia. Osa on jo kuollut vankeudessa.

Israel jahtaa väsymättä terroristijärjestö Hamasia tavoitteenaan vapauttaa jäljellä olevat panttivangit sekä eliminoida Hamasin uhka omia kansalaisiaan kohtaan.

Israel ei käy sotaa palestiinalaisia siviilejä vastaan, vaan pyrkii parhaan kykynsä mukaan minimoimaan siviiliuhrit. Mutta Hamasin taktiikka on käyttää palestiinalaisia siviilejä ihmiskilpinä, jättäen heidät tietoisesti sodankäynnin jalkoihin piileskelemällä tai laukaisemalla raketteja mm. koulujen ja sairaaloiden välittömässä läheisyydessä.

7. lokakuuta yli 1 100 ihmisen hengen vaatinut terroristi-isku teki selväksi, että juutalaisten rinnakkaiselo Hamasin kanssa on uhka juutalaisten olemassaololle kotimaassaan.

Terroristijärjestö Hamas on uhannut toistaa tekonsa.

Tomi Kaunismäki (kd.)

kaupunginvaltuutettu

Vaasa