Mielipidekirjoitus Ilkka-Pohjalaisessa (9.12.2023).
Syntyvyyden lasku on maailmanlaajuinen ilmiö. Silti Suomessa syntyvyydessä tapahtunut romahdus 2010-luvulla on erityisen huolestuttavaa. Viime vuoden kokonaishedelmällisyysluku 1,32 oli siihenastisen mittaushistorian pohjanoteeraus (tilastointi alkaa vuodesta 1900). Vuonna 2022 Suomessa hankittiin enemmän koiria kuin lapsia.
Tässä suhteessa Unkari kulkee vastavirtaan. Siellä on onnistuttu nostamaan kokonaishedelmällisyysluku luvusta 1,21 lukuun 1,56 aikavälillä 2010–2022. Unkari on esimerkki siitä, että poliittisilla päätöksillä on mahdollista vaikuttaa syntyvyyteen.
Tällä hetkellä alle 30-vuotiaat ensisynnyttäjät Unkarissa vapautetaan tuloverosta aina 30-vuotissyntymäpäiväänsä asti. Lisäksi kaikenikäiset vähintään neljän lapsen äidit vapautetaan tuloverosta loppuiäkseen. Opintolainan saa myös anteeksi hankkimalla lapsen alle kolmekymppisenä. Tällaisella politiikalla on onnistuttu jopa lisäämään naisten työssäkäyntiä merkittävästi – siis on samanaikaisesti nostettu syntyvyyttä, mutta myös naisten työllisyysastetta.
Suomessa myös paikallisella tasolla voidaan pienin askelin edistää lapsiystävällistä ilmapiiriä. Tästä hyvänä esimerkkinä on osassa kuntia myönnettävä kuntalisä, jota maksetaan niille perheille, joilla on pieni lapsi kotona, ja joka ei ole kunnan järjestämässä varhaiskasvatuksessa. Lisää maksetaan lähikunnissamme erisuuruisina mm. Isojoella, Kauhavalla, Lapualla, Seinäjoella ja Laihialla.
Aikaisemmin myös Vaasassa maksettiin kuntalisää ajanjaksolla 2007–2020 niille perheille, joilla oli alle 2-vuotias lapsi kotona, ja joka ei ollut kunnan järjestämässä varhaiskasvatuksessa. Alkuvaiheessa tuota kuntalisää maksettiin 300 euroa kuukaudessa.
Tiedetään, että Vaasan varhaiskasvatuksessa on tällä hetkellä pulaa työntekijöistä, joten olisi luontevaa Vaasassa palauttaa käyttöön kuntalisä lähikuntien esimerkkien innoittamana. Näin tuettaisiin vanhempien valinnanvapautta hoitaa pieniä alle kaksivuotiaita lapsia kotona. Samalla paine uusille päiväkoti-investoinneille helpottaisi. On selvä, että aina halutessaan perheet voivat edelleen valita päiväkodin.
Tomi Kaunismäki (kd.)
Kaupunginvaltuutettu, vara-aluevaltuutettu
Vaasa