Sukupuoli ei ole mielipide

Mielipidekirjoitus Ilkka-Pohjalaisessa (9.2.2023).

Eduskunta päätti hyväksyä 1.2.2023 translain äänin 113 puolesta ja 69 vastaan. Poissa oli 17 kansanedustajaa. Nyt sukupuolen voi virallisesti vaihtaa pelkällä ilmoituksella. Tässä ei ole mitään järkeä tieteen, biologian tai luonnonlakien perusteella. Kaiken huipuksi voi sukupuolen tarvittaessa vaihtaa uudestaan useamman kerran. Luulisi, että yksi vaihtokerta riittää, jos kokee syntyneensä väärään sukupuoleen.

Yhteiskunnallinen keskusteluilmapiirimme on tulehtunut. Sen on osoittanut, että osa julkisen keskustelun aihealueista on niin räjähdysherkkiä, että sanoissa horjuminen niitä käsiteltäessä voi olla yksilön kannalta kohtalokasta – seurauksena saattaa olla jopa potkut työnantajalta tai pitkät oikeusprosessit. Tätä on nähty jo tapahtuvan.

Tähän asti etenkin seksuaalisuuteen, maahanmuuttoon, aborttiin tai uskontoon liittyvät kysymykset ovat asettaneet niitä julkisesti käsittelevän armottoman arvostelun alle. Nyt kaiketi tähän listaan voimme lisätä keskustelun biologisesta sukupuolesta.

Tätä taustaa vasten on inhimillistä, että erityisesti julkisessa ammatissa olevat pyrkivät kaikin keinoin välttämään leimautumista suvaitsemattomaksi tai mitään vähemmistöä syrjiväksi, koska ajojahti etenkin sosiaalisessa mediassa saattaa olla lähempänä kuin arvaakaan.

Väitän, että tästä ilmiöstä aiheutuu myös joukon maamme ylimpiä päättäjiä – kansanedustajia –

horjuminen translain käsittelyssä. Pelko leimaantumisesta suvaitsemattomaksi tai tiettyä ihmisryhmää syrjiväksi johti siihen, että translakia hyväksyessä oltiin valmiita taipumaan jopa biologisten tosiasioiden edessä.

Toisaalta sukupuolikysymyksissä nykyisen hallituksen esitykset ovat olleet hyvin epäjohdonmukaisia. Viime joulukuussa eduskunta hyväksyi hallituksen esityksestä rikoslain muutoksen, jonka mukaan sukupuoli voi olla rangaistuksen koventamisperuste. Toisin sanoen sukupuoli on ilmoitusasia, mutta silti rikoksen tehdessä voi saada kovemman rangaistuksen sukupuolen perusteella.

Viime vuosina on myös kiistelty siitä, voiko kouluissa laulaa suvivirttä tai viedä oppilaita joulukirkkoon. Huolena on ollut vaikutukset lasten ja nuorten kehitykseen. Herää kysymys, etteikö sukupuolen määrittäminen ilmoitusasiaksi sitten vasta ole vaarallista identiteettiään hakevien lasten ja nuorten kehitykselle?

On järjetöntä, että nyt lainsäädännön pohjana on mielipide omasta sukupuolesta. Sukupuolen tulisi perustua biologisiin faktoihin, eikä tunneperäiseen ilmoitukseen. Tietysti jokaista ihmistä on aina käsiteltävä kunnioittavasti, arvokkaasti ja hienotunteisesti.

Tomi Kaunismäki (kd.)

Kaupunginvaltuutettu

Vaasa