Kan Seta diktera kyrkans verksamhet?
(Julkaistu 16.9.2024 Ilkka-Pohjalaisessa, 21.9.2024 Vasabladet)
Ilkka-Pohjalainen uutisoi (4.9.) koko sivun artikkelissaan, että Vaasan suomalainen seurakunta lopettaa yhteistyön Setan kanssa. Päätöksen on tehnyt kirkkoherra Teijo Peltola virkaansa kuuluvan vallan puitteissa. Tuota päätöstä puitiin vielä seuraavankin päivän (5.9.) lehdessä yhden aukeaman ja pääkirjoituksen voimin.
Tämä ryöpytys oli varsin hämmentävää luettavaa. Etenkin se, miten voimakkaasti artikkeleissa pyrittiin murentamaan Peltolan uskottavuutta sortumalla jopa henkilöön menevään epäasiallisuuteen. Tätä ei kovin usein maakuntalehdissä näe.
Kohu viestii vahvasti Setan saavuttamasta vaikutusvaltaisesta asemasta yhteiskunnassamme. Se on kyselemättä ottanut itselleen aseman edistyksen ja suvaitsevaisuuden lippulaivana. Valitettavasti yhtenä lieveilmiönä on havaittavissa vastustajiksi koettujen vaientaminen tai pyrkimys murentaa heidän uskottavuuttansa.
Tänä päivänä ovatkin hyvin harvassa tahot, jotka uskaltautuvat kriittisesti – puhumattakaan julkisesti – arvostelemaan Setan toimintaa tai vaikkapa lopettamaan tai olemaan aloittamatta yhteistyötä sen kanssa. Sillä näin tehdessä asettautuu alttiiksi ankaralle julkiselle arvostelulle.
Jopa kirkko on nykyisin Setan vahvan vallankäytön vaikutuspiirissä siitä huolimatta, että kirkon ja Setan ydintehtävät poikkeavat varsin paljon toisistaan: kirkko kutsuu ihmisiä yhteyteen Jumalan kanssa ja Seta taas nimensä mukaisesti edistää seksuaalista tasavertaisuutta.
Ilmiöstä, jossa Seta pyrkii sanelemaan kirkon toimintaa, on tuoreimpana esimerkkinä kirkkoherra Teijo Peltolan kohtelu mediassa. Hän lakkautti sateenkaariväelle järjestetyt erityiset omat tilaisuudet, joita Ilkka-Pohjalaisessa kirjoitettujen tietojen (4.9.) mukaan järjestettiin yhteistyössä Vaasan Seta ry:n kanssa kaksi kertaa: vuosina 2019 ja 2022. On todettava suhteellisuuden tajun nimissä, että kirkko järjestää lukuisia eri tilaisuuksia viikoittain, joihin kaikki ihmiset ovat tervetulleita taustoistaan riippumatta. Ketään ei ole rajattu kirkon tilaisuuksien ulkopuolelle.
Tomi Kaunismäki (kd.)
kaupunginvaltuutettu
Vaasa
————————————————————————————————-
Kan Seta diktera kyrkans verksamhet?
Ilkka-Pohjalainen skrev i sin helsidesartikel (4.9.) att Vasa finska församling avslutar sitt samarbete med Seta. Beslutet hade gjorts av kyrkoherden Teijo Peltola med de maktbefogenheter som han innehar i sitt ämbete. Detta behandlades i tidningen Ilkka-Pohjalainen även på följande dagen (5.9.) med ett helt tidningsuppslag samt ledaren. Den kritik som förekom i tidningen var förvirrande för läsaren. Speciellt hur starkt man i texten försökte undervärdera Peltolas trovärdighet och t o m med osakliga kommentarer om hans person. Detta är något som vi inte ofta ser i de regionala tidningarna.
Att det blev ett sådant rabalder berättar att Seta har en betydelsefull maktposition i vårt samhälle. Utan att fråga andra så har organisationen åtagit sig makten att själv bestämma vad som är tolerans och framsteg. Tyvärr, vill man också tysta ner dom som den upplever som sina motståndare och vill undervärdera deras trovärdighet.
I dagens samhälle är det väldigt få med dom som faktiskt vågar kritisera Setas verksamhet – åtminstone offentligt – eller t o m avsluta eller inte starta samarbete med dom. Eftersom, vågar man, så blir man utsatt för en sträng allmän kritik. Även kyrkan idag är så påverkad av Setas makt oberoende av att deras grunduppgifter är mycket avvikande: kyrkans uppgift är att kalla människor till gemenskap med Gud, och Seta vill, i enlighet i sitt namn, främja sexuell jämlikhet.
Det färskaste exemplet på Setas sätt att använda makt för att kunna bestämma i kyrkan är fallet Teijo Peltola och sättet att behandla honom i medierna. Peltola lade ner regnbågsmässan som enligt Ilkka-Pohjalainen (4.9.) arrangerades två gånger i samarbete med Vasa Seta rf. och Vasa finska församling under åren 2021 och 2022. I rimlighetens namn så måste vi kunna inse att kyrkan arrangerar ett flertal tillfällen varje vecka där alla människor är välkomna, utan att bakgrunden skulle spela någon roll. Alla är välkomna, ingen är utesluten från kyrkliga evenemang.
Tomi Kaunismäki
stadsfullmäktig (kd.)
Vasa