Mielipidekirjoitus Ilkka-Pohjalaisessa (26.12.2022)
Vaasan kaupunginvaltuusto myönsi (12.12.) äänin 41–12 yhteensä 9 kuukautta lisää jatkoaikaa Wasa Station -hankkeelle. Kaksi valtuutettua äänesti tyhjää.
Nyt lupauduimme siis vähintään noin 50–60 miljoonan euron investointiin. Ja tämä kustannusarvio on peräisin ajalta ennen Ukrainan sotaa. Tällä hetkellä rakentamisen kustannukset ovat nousussa, korot ovat kovassa nousussa ja sähkön hinta on moninkertainen. Talouden näkymät ovat poikkeuksellisen sumuiset ja epävarmat. Tilannetta on verrattu jopa 90-luvun lamaa edeltävään aikaan.
Valtuuston kokouksessa myös selvisi, että minkäänlaista lopullista kustannusarviota kaupungin rahoitusosuudesta ei ole olemassa kenenkään näpeissä. Rakennusyhtiö YIT ei sitä tiedä – toki heidän intresseissään onkin katsoa vain yhtiön etua. Mutta myöskään Vaasan kaupungin virkamiehillä ei ole hallussaan arviolaskelmia eikä päivitettyä kustannusarviota. Aivan kuin ei enää välitettäisi hankkeen lopullisista kustannuksista tai niitä ei edes uskallettaisi arvioida etukäteen.
Tätä taustaa vasten tuntuu uhkarohkealta pitää hanketta vielä hengissä. On mielenkiitoista pohtia, mitä jos tämä vähintäänkin 50–60 miljoonaa euroa kaupungille maksava investointi esiteltäisiin valtuustolle tänään tuoreena asiana ensimmäistä kertaa tässä maailmantilanteessa? Sitä ei todennäköisesti kannattaisi kukaan. Mutta nyt annoimme avoimen valtakirjan viedä hanke loppuun, maksoi sitten mitä maksoi.
Sinänsä olisi hienoa nähdä toteutuneena Wasa Station -kokonaisuus vanhan bussiaseman kohdalla. Tiedetään, että Vaasalla on tarve musiikkitalolle, kongressikeskukselle ja palloiluhallille – mutta ei mielestäni hinnalla millä hyvänsä.
Noin runsas kuukausi sitten (14.11.) meillä oli Vaasan kaupungin vuosittainen budjettikokous, jossa peräänkuulutettiin taas malttia rahankäytössä. Jostain syystä
Wasa Stationin kohdalla maltin perään ei kysellä. Aivan kuin tällä hankkeella olisi olemassa jokin oma erillinen rahoitus, joka ei ole pois muista kaupungin palveluista. Mutta fakta on, että samalla kaupungin kukkarolla käydään. On tiedostettava, että Wasa Stationia varten kaupungin on otettava lisää lainaa vähintään 50–60 miljoonaa euroa ja jo yhden prosentin korko tässä tulevassa lainassa tarkoittaa vähintään 500 000–600 000 euron vuosittaisia korkomenoja. Jo tuolla summalla palkkaisi vaikka 15–20 työntekijää esimerkiksi päiväkoteihin.
Meillä oli maanantaina 12.12. aito mahdollisuus vetäytyä kunniallisesti tästä hankkeesta ilman sopimussakkoa, koska sopimus YIT:n kanssa oli umpeutumassa 31.12.2022. Yksityinen raha pitää hanketta hyvin riskisenä, mistä kertoo se, että YIT ei ole saanut hankkeen kaupallisia ehtoja täyttymään edes vuosien yrittämisen jälkeen. Muuten kuokka olisi lyöty maahan jo vuosia sitten. Mielestäni nyt olisi ollut viisasta puhaltaa peli poikki.
Tomi Kaunismäki (kd.)
kaupunginvaltuutettu
Vaasa